Viikonloppuna kävimme pikareissun Helsingissä. Lähdimme lauantai aamuna klo 6.10 aamukoneella Oulusta, sieltä sitten autolla miehen sukulaisten luo Lohjalle aamukahville ja sitten velipojan luokse Turkuun päiväkahville :) Illaksi ajoimme Vaasaan, jonne jäimme sitten yöksi. Vierotusoireet olivat jo illalla kovat! Apua! Melkein vuorokausi kulunut, enkä ole saanut virkata, tai kutoa mitään...Tuskailin ennen Vaasaa kun huomasimme että emme ehdi millään enää mihinkään markettiin josta olisin saanut ostettua jotain lankaa ja puikkoja. Mitään ei ollut tietysti mukana, kun lentokoneeseen ei saanut puikkoja viedä :( Itseäniki oikein huvitti, kun huomasi kuinka vaikeaa oli illalla katsoa hotellihuoneessa telkkaria, kun ei saanut samalla tehdä jotain käsityötä. No, riippuvuus tämäkin ja varmaan ihan hyvä sellainen!

Tänään sain tietää salaisen villasukka ystäväni toiveen minkälaiset sukat hän haluaa..pitänee illalla pyörähtää lankakaupan kautta niin pääsee suunnitteleen. Pusero ei ole edistynyt ollenkaan. Sen sijaan olen kutonut lappusia kerien lopuista ja ajattelin koota niistä peitteen tytön huoneeseen...laitan siitä kuvia, kun saan räpsittyä. Tässä kuitenkin kuvia jonkin aikaa sitten valmistuineista...

Virkkasin/kudoin tytölle puseron Novitan Jengasta ja 7-veikasta, ajattelin ommella tähän kaveriksi saman vihreän sävyiset fleecehousut ja sitten jonkilaisen myssyn, niin on kiva asu autoreissuille.

428941.jpg

Tässä alla jämälangoista kudottu villatakki, joka odottaa pikkuisen veljen pojan kasvamista :) Kuvaa en nyt jostain syystä saa käännettyä oikeen päin, mutta näkyyhän se näinkin.

428947.jpg